Matias Roto
Jokioistentie 737
31410 Ylöpirtti
040 – 356 06 25
Kamerunissa presidentin äiti kysyi pojaltaan tasavallan presidentiltä Paul Biyalta, voisiko tämä katsoa serkullensa sopivan viran valtiohallinnosta. Sopiva virka löytyi, presidentti nimitti serkkunsa valtionvarainministeriksi.
Aikoinaan kuningatar Batseba kysyi mieheltään kuningas Daavidilta poikansa Salomon puolesta kuninkuutta. Daavid totteli vaimonsa neuvoa. Salomosta tuli Daavidin seuraaja Israelin kuninkaana.
Sebedeuksen vaimo kysyi poikiensa Jaakobin ja Johanneksen puolesta, että nämä saisivat kunniapaikan valtakunnan toisena ja kolmantena miehenä Jeesuksen rinnalla, kun tämä nousee valtakunnan johtoon. Äiti pyysi pojilleen paikan istua hallitsijan oikealla ja vasemmalla puolella.
Äiti haki pojilleen kunniapaikkoja.1 Bo Giertz kirjoittaa: ”Tässä maailmassa katsotaan vallan olevan etuoikeuden, sellaista mihin pyritään ja jota käytetään oman etunsa hyväksi.”2
Jeesus puolestaan alkoi puhumaan Jumalan valtakunnan oikeista arvoista. Tehtävä on tärkeää, työ on tärkeää, palvelu on tärkeää. Jeesus ei tullut palveleltavaksi vaan palvelemaan.
Hänen Majesteettinsa Fotso Victor on Bandjoun ruhtinaskunnan päällikkö. Bandjoun on Länsi-Kamerunissa. Fotso Victor on kirjoittanut paljon. Isästään kertoessaan hän kirjoitti perinteisen Bamiléképäällikön hallintoideologiasta. Päällikön tehtävänä on pitää huolta kansastaan. Vaikka päälliköllä on paljon valtuuksia, niin ne on annettu hänelle kansalaisten tarpeista huolehtimista varten.
Vanha Bamilékéideologia on nykyaikainen versio ikivanhasta egyptiläisestä hallitusideologiasta. Käytännössä muinaisessa hieroglyfien ja pyramidien maassa hallitsijalla oli lähes rajaton valta, mutta koko ideologia lähti siitä, että Farao on kansaa varten eikä kansa Faraota varten. Farao oli kansalaisten palvelija. Kansalaisten hyvä on hänen toimintansa ainoa päämäärä.
Kun Jeesus sanoo, ettei hän tullut palveltavaksi vaan palvelemaan, niin hän liittyi ikivanhaan itämaiseen hallitusideologiaan. Sama aate muutoin on meillä Suomessakin. Valtion hallinnon, niin kuin koko julkishallinnon päämäärä on kansalaisten palveleminen. Maksamme veroja jotta palvelut pelaisivat. Pidämme yllä järjestelmää, jotta järjestelmä huolehtisi lukuisista yhteisistä tarpeistamme. Emme elä irrallaan muista, vaan yhdessä toinen toisemme kanssa. Tarvitsemme toinen toistamme. Tarvitsemme sitä että toiminnot tapahtuvat hyvässä järjestyksessä. Hyvän järjestyksen pitäminen siis kuuluu yhteisiin päämääriimme.
Tarvitsemme jatkuvasti uudistumista yhteiskunnassamme. Sillä toisinaan hyvinkin toimivat järjestelmät muuttuvat ajan mittaan vastakohdikseen. Aluksi hyvin toimiva järjestelmä muuttuu kehitystä lamaannuttavaksi. Tästä saamme hyvän kuvan muinaisesta kreikkalaisesta yhteiskunnasta.
Anatoliasta peräisin oleva sana ”tyrannos” tarkoitti alussa ”herraa”. Nimitystä alettiin käyttämään kreikassa sikäläisistä hallitsijoista. Aluksi 600 ja 500 -luvulla nämä ”tyrannit” olivat kansan asiaa ajavia johtajia. He nousivat uusien työtä tekevien kansanosien suosion takia valtaan. He rakensivat yhteiskuntaa, rakennuksia, kaupunkeja, kaupankäynti edistyi ja kansa menestyi. Mutta vähitellen he muuttuivat hirmuhallitsijoiksi ja kansaa sortaviksi. Silloin uudet kansan johtoon nousevat kerrostumat ajoivat heidät pois vallasta.3 Tyrannien kausi päättyi ja heidän valtansa jätti jälkipolville vain ikävän muiston tyrannimaisesta vallankäytöstä.
Kreikan kielessä valtaa pitävästä käytettiin nimitystä ”kýrios”, ”henkilö joka pitää valtaa”, ”herra”.4
Rakkaat ystävät päivän tekstissä on tähän liittyvä alkukielen sana ”katakyrieúousin”, ”pitävät valtansa alla”. Alkuperäisessä yhteydessään se viittaa lailliseen hallitukseen, kuninkaaseen ja hänen vallankäyttöönsä sekä valtaa käyttäviin apulaisiinsa. Liioitellusti väärin käytettynä valta kuitenkin muuttui, nykyisellään muuttuu ja jatkossakin voi muuttua julmaksi vallan osoitukseksi, jos sitä ei jatkuvasti valvota ja tarkisteta olosuhteiden mukaan hyvin toimivaksi.5 Vaarana on aina, että maailman mahtavat, kansojen ylimmät, vallankäytössään pakanallisesti sortavat hallittaviaan.6 Uudelleen ja uudelleen tarvitaan sitä Kristuksen mieltä, että vallankäyttö on tarkoitettu yhteisten asioitten hoitamiseksi yhteistä parasta ajatellen. Vallankäyttö on pantu ihmisiä palvelemaan.
Jeesuksen palvelus oli julkista palvelusta. Hän tuli palvelemaan koko ihmiskuntaa. Hän asetti itsensä koko ihmiskunnan käyttöön, kaikkien ihmisten hyväksi hän teki orjan työn, palveli uskollisesti, aina kuolemaan saakka.
Evankeliumissamme on aivan erityinen paino niillä sanoilla, jotka puhuvat Jeesuksen kuolemasta maailman lunastuksen puolesta.7 Hän ei ainoastaan puhunut palvelemisesta, vaan hän myös toimi. Hän kuoli Golgatan ristillä jotta meillä ihmisillä, koko ihmiskunnalla, olisi mahdollisuus päästä Jumalan valtakunnan todellisuuteen, Jumalan lapseuteen, hänen omikseen. Jeesus lunasti ihmiskunnan Jumalalle.
Uskonpuhdistajamme Martti Luther (10.11.1483 Eisleben – 18.2.1546 Eisleben) on vuonna 1529 j.Kr. kirjoittanut lunastuksesta Vähässä Katekismuksessa: ”TOINEN USKONKOHTA Lunastus Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, kaikkivaltiaan Isän, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Uskon, että Jeesus Kristus, Isästä ikuisuudessa syntynyt tosi Jumala ja neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen, on minun Herrani. Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän lunasti minut, jotta tulisin hänen omakseen, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä ikuisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän itsekin kuolleista nousseen hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta.8
__
1. ”It is just possible that Matthew had in Batsheba's request to David for Salomon to succeed him as King and sit upon his throne (1 Kings 1 15f).” – J.C. Fenton. Saint Matthew. S 324. The Pelican New Testament Commentaries. ISBN 0 14 02.0488 1.
2. ”I denna världen anses makten vara ett privilegium, något som man strävar efter och utnyttjar till förmån för sig själv.” – Bo Giertz. Förklaringar till Nya testamentet. Första delen Matteus-Lukas. S 107. Uddevalla 1984. ISBN 91-526-1170-1 (Verbum), ISBN 91-85046-58-2 (Pro Caritate)
3. Furio Durando. Historialliset kulttuurit: Kreikka. Ss 43-44. Weilin+Göös. Painettu Kiinassa 2008. ISBN 978-951-0-32993-1. Koko sarja Historialliset kulttuurit ISBN 978-951-0-32996-2.
4. ”Of persons, having power or authority over, lord or master of — Lat. Dominus.” An Intermediate Greek- English Lexicon. Founded upon the seventh Edition of Liddell and Scott's Greek-English Lexicon. Oxford 1997.
”der Herr, — der Besittser, — der Herr als Göttername — in Beziehung auf Jesus —”. Walter Bauer Griechisch-Deutsches Wörterbuch zu den Schriften des Neuen Testaments und der übrigen urchristlichen Literatur. Berlin 1958.
”— die Gewalt habend –gebietend, — bevollmächtigt, — bedeutend, — Herr, Besitzer, Gebieter, Beherrscher, Herrscher, Machthaber, Souverän, Oberhaupt, — Meister — Herr (Gott oder Christus) —” Menge-Güthling. Griechisch-Deutsches und Deutsch-Griechisches Wörterbuch mit besonderer berücksichtigung der Etymologie. Hand- und Schulausgabe. Teil I Griechisch-Deutsch von Dr Hermann Menge. 2:e Auflage. Copyright 1913. Berlin.
5. ”—De Wette findet mit — ( — Anspielung auf das Symbolische, oder gesetzlich Geltende der weltlichen Fürstenmacht) die Könige und ihre Statthalter und Beamter bezeichnet, —und Bengel erklärt das dem megáloi beigegebene stärkere Verbum: ipsis saepe dominis imperiosiores. Da die megáloi zunächst die persönlich Grossen, Gewaltigen bezeichnen, so ist wohl Grund vorhanden unter den ersteren Fürsten die legitimen Regentenmächte, unter den Gewaltigen die illegitimen Usurpatoren und Eroberer zu verstehn.” Das Evangelium nach Matthäus. Theologisch-homiletisch bearbeitet von J.P Lange. s. 288. Dielefeld 1857.
6. ”De árkhontes tõn ethnõn zijn heidensche hoofden, de oversten der volken, die eene drukkende heeerschappij uitoefenen.” J.M.S. Baljon. Commentaar op het Evangelie van Mattheus. Utrecht 1900. s 290.
7. ”Le v. 28 achève la phrase en cours : ”le premier se fera votre esclave toute comme le Fils de l'homme” venu, non pour faire peser son pouvoir, mais pour se mettre au service de l'humanité ”et donner sa vie en rançon pour la multitude”. Les mots ”rançon” et ”multitude” sont ici d'un grand poids.” - Claude Tassin. L'évangile de Matthieu. Commentaire pastoral. s. 212. 5e édition. Paris 2001.