25.10.2000 ensimmäinen versio

10.06.2001 toinen korjattu versio

03.01.2009 tälle sivulle sovitettu

1. Teksti ja kysymyksenasettelu

2. Alkuteksti ja sanasto

3. Lähetyskäskyn perusteena on kolmiyhteisen Jumalan olemus

4. Kirkko on lähetys

5. Kastamalla opetuslapseutetaan

6. Kaste vie meidät Jumalan nimen sisälle.

7. Kaste opetukseen liittää

8. Pari lisähuomautusta

    8.1. Kaiken pitäminen

    8.2. Jeesuksen ainainen läsnäolo

9. Kirjallisuusluettelo

Matteuksen evankeliumissa kaste- eli lähetyskäsky on evankeliumin lopussa.

Matt. 28:16-20

Vanhan käännöksen, 1938 vuoden kirkkoraamattu, mukaan: “16. Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. 17. Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät. 18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.””

Ratkaisevat jakeet Matt. 28:18-20

Uuden kirkkoraamatun 1992 mukaan: “18. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20. ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.””

Matt 28:18-20

Ruotsinkielisen NT 81 mukaan: “ 18. Då gick Jesus fram till dem och talade till dem: 'Åt mig har getts all makt i himlen och på jorden. 19. Gå därför ut och gör alla folk till lärjungar: döp dem i Faderns och Sonens och den heliga Andens namn 20. och lär dem att hålla alla de bud jag har gett er. Och jag är med er alla dagar till tidens slut.'”

Tekstiä on aiheellista tutkia perusteellisemmin, koska sitä on usein käytetty kastekeskustelujen pohjana.

Ongelman näennäinen keskuksena on ollut koskettaako kastekäsky kansoja vaiko vain ihmisiä kansoista ja mitä tarkoitetaan opetuslapseksi tekemisellä ja miten kaste ja opetus tähän liittyy. Vasta syvällisempi analyysi paljastaa, että taustalla on merkittävästi syvällisempi kysymyksenasettelu joka koskettaa koko kristillisen uskon perusteita.

Aluksi annan tekstin Matt 28:18-20 translitteroituna

18. kaì proselthòn ho Iesoûs elálesen autoîs légon, Edóthe moi pâsa exousía en ouranô kaì epì [tês] gês. 19. poreuthéntes oun matheteúsate pánta tà éthne, baptízontes autoùs eis tò ónoma toû patròs kaì toû hyioû kaì toû hagíou pneúmatos, 20. didáskontes autoùs tereîn pánta hósa eneteilámen hymîn: kaì idoù egò meth’ hymôn eimi pásas tàs heméras héos tês synteleías toû aiônos.

Sitten sana sanalta vastineet suomeksi

Jae 18) kaì = ja; proselthòn = tultuaan luo tai oltuaan tullut luo, aoristin partisiippi sanasta prosérkhomai = tulla luo; ho Iesoûs = Jeesus; elálesen = puhui, aoristi sanasta laléo=puhua; autoîs=heille, maskuliini monikon datiivi sanasta autos = hän; légon = sanovana, maskuliini partisiippi sanasta légo = sanoa, mainita; Edóthe = on annettu, aoristi passiivi sanasta dídomi = antaa (sana dídomi on reduplikaatio sanajuuresta ‘do’, esim latinan ‘do’, ‘dare’) ; moi = minulle, encliittinen datiivi (pidempi olisi emoí) sanasta egó = minä; pâsa = kaikki, nominatiivi sanasta pâs = kaikki; feminiini, akkusatiivi sanasta pâs = kaikki, koko; exousía = valta, sana on feminiininen, muoto on nominatiivi; en ouranô = taivaassa, jossakin olemista tarkoittava en –prepositio vaatii datiivia sanasta ouranós = taivas; kaì = ja; epì = päällä, pinnalla, -lla, -llä, -ssa, -ssä, näitä merkityksiä genetiiviin liittyen; [tês] gês = maan, genetiivi sanasta he ge = maa;

Jae 19) poreuthéntes = menevinä, mediumin aoristin partisiippi sanasta poreúo = mennä, mennä yli kahluupaikalta (póros = kahlaamo); oun = siis; matheteúsate = opetuslapseuttakaa, aoristin imperatiivi sanasta matheteúo = tehdä opetuslapseksi (mathetés = oppilas. Tästä sitten olotilan aikaansaava verbi oppilastuttakaa); pánta = kaikki, neutrin monikon akkusatiivi sanasta pas = kaikki, jokainen, mikä hyvänsä, koko; tà éthne = kansat, neutrin monikon akkusatiivi sanasta tó éthnos = kansa, monikossa usein Raamatussa ei-juutalaiset kansat; baptízontes = kastavina, partisiippi sanasta baptízo = kastaa; autoùs = heidät, maskuliinin monikon akkusatiivi sanasta autós = itse, hän, eis = sisään johonkin tilaan, prepositio akkusatiivin kanssa = kera, -h-n, sisään, luo, luokse, tykö, vastaan, kohtaan, kohti, -lle; tò ónoma = nimeen, yksikön akkusatiivi sanasta tó ónoma = nimi (huomaa “nom” josta latinan nomen=nimi) toû patròs = isän, genetiivi sanasta ho patér = isä; kaì = ja; toû hyioû = pojan, genetiivi sanasta ho hyiós = poika; kaì = ja; toû = genetiivissä oleva artikkeli; hagíou = pyhän, genetiivissä oleva adjektiivi hágios = pyhä; pneúmatos = hengen, neutrin yksikön genetiivi sanasta tó pneûma = henki;

Jae 20) didáskontes = opettavina, monikon partisiippi sanasta didásko = opettaa (= saattaa oppimaan ⇐ dao = oppia); autoùs = heidät; tereîn = pitämään, infinitiivi sanasta teréo = pitää; pánta = kaikki, neutrin monikon akkusatiivi sanasta pas = kaikki, jokainen, mikä hyvänsä, koko; hósa = minkä, sen minkä, ne mitkä, monikon akkusatiivi sanasta hósos = niin suuri kuin, niin paljon kuin, niin moni kuin; eneteilámen = olen käskyn antanut, aoristi sanasta entéllomai = käskeä; hymîn = teille, monikon datiivi sanasta sy = sinä; kaì = ja; idoù = katso; egò = minä; meth’ = kanssa, keskellä, prepositio metá voi esiintyä sekä genetiivin että akkusatiivin kanssa, genetiivin kanssa merkityksiä: keskellä, kesken, välillä, joukossa, seassa, -ssa, -ssä, seurassa, parissa, keralla; hymôn = teidän, monikon genetiivi sanasta sy = sinä; eimi = olen; pásas = kaikkina, jokaisena, adjektiivi feminiini monikon akkusatiivi sanasta pan = kaikki; tàs = monikon akkusatiivin artikkeli; heméras = päivät, monikon akkusatiivi sanasta he heméra = päivä; héos = asti, adverbi joka genetiivin kanssa ilmoittaa mihin aikaan asti, saakka; tês = feminiinin yksikön genetiivin artikkeli; synteleías = täyttymykseen, loppuun, yksikön genetiivi sanasta syntéleia = täytymys, loppu; toû aiônos =ajan, maskuliini yksikön genetiivi sanasta ho aión = aika, ikuisuus, aikakausi, maailmankausi.      

Jeesus tulee opetuslastensa tykö. Hän tulee kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen. Lähetyskäsky on ylösnousseen Herran antama käsky. Hän tulee ja antaa käskyn menkää. Lähteminen on hänen tulemisensa jatkoa. Jotenkin tämän ajatuksen rinnalle sopii Johanneksen evankeliumin ajatus siitä että “niin kuin Isä on lähettänyt minut, lähetän minäkin teidät”. Maailmanlähetys alkoi jo Jeesuksen lähettämisestä.

Jumala loi maailman. “Alussa loi Jumala maan ja taivaan” sanotaan aivan Raamatun ensimmäisinä sanoina. Jumala on maailman tekijä, siksi maailma myös kuuluu hänelle. Jeesus on Jumalan Poikana saanut koko maailman haltuunsa. Kun Jeesus sanoo että hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, niin hänen valtansa tämän valossa osoittautuu suuremmaksi kuin kaikkien universumien yhteenlasketut valtiudet voisivat saavuttaa. Jumalan valtasuuruuden täyttymys on todellisuutta Jeesuksessa. Lähetystyön perusteena ei olekaan joku ihmisen mielipide, ei jokin yksittäinen aatesuunta, vaan koko maailmankaikkeutta hallussaan pitävän Herran mahti ja valtasuuruus. Lähetyskäskyn perusteet ylittävät kaikki luodut sfäärit, koska sfäärien Luoja on antanut vallan Pojalleen.

Nähdään siis että lähetyskäsky jo perusteissaan on kaikenlaisen nurkkakuntaisuuden ja pienisieluisuuden vastakohta. Jo lähtökohdissaan liikutaan maailmankaikkeuksia syleileviä näköaloja.

Kolminaisuusopin perusteet näkyvät tekstissä jo tässä vallan antamisessa. Kun vanhasta ‘do’ eli ‘antaa’ -sanasta on alku reduplikoitu eli kahdennettu, niin antaminen ilmenee jo taivaallisella näköalapaikalla. Sana ‘edóthe’ = ‘on annettu’ on muodoltaan passiivi. Jeesus ei siis ole itse ottanut asemaansa vaan Isä on sen antanut. Antamisen salaisuus sisältyy jo Jumalan olemukseen, rakkaus ja siihen oleellisesti kuuluva toiselle vallan luovuttaminen on toteutunut täydellisesti Jumalan salatun olemuksen sisällä. Jos itse olisi vallan ottanut niin olisi vallankumouksellinen, mutta koska on vallan Isältään saanut on perillinen.

Muinaisen Orientin vanhoissa savitauluissa tämä isältä pojalle siirtyneen vallan tunnistaminen oli tärkeää. Lukemattomissa savitauluissa yksi ja toinen kuningas kertoo itsestään että hän on kuninkaan poika. Nämä taulut ovat tärkeä todiste vallan siirtymisen jatkumon kannalta. Vallanriistäjät eivät tällaista kunnianosoitusta saaneet. Sana dídomi = antaa kertoo meille selvästi, että silloinkin kun Jeesuksen sanoma on kaikkein kosmisimmissa ulottuvuuksissaan ja sen kärki on mitä kansainvälisin, niin nämä universumia ja maailman kansoja syleilevät näköalat eivät hämärrä lähikontekstin tärkeyttä. Jokainen ihminen on tärkeä omalla paikallaan ja omassa kulttuuriympäristössään. Jumalan Poika liittyy sanomassaan ja kielenkäytössään Lähi-Idän eli Orientin tapakulttuuriin, aivan sen ikivanhoja perinteitä myöden. Hänen sanomansa ei ole irrallaan siitä ympäristöstä, missä hän maallisen vaelluksensa aikana eli. Jeesuksen ihmisyys tulee tässä selvästi esille.

Kun sitten alamme pohtimaan Isän ja Pojan suhdetta Jumaluuden syvällä tasolla jää moni kysymys meille avoimeksi. Isän ja Pojan antamisen suhde kertoo sen, mistä toisaalla sanotaan, että Jumala on rakkaus. Kahden persoonan suhde on rakkauteen kuuluva todellisuus. Jumala on rakkaus –ilmausta vastaa Isän ja Pojan persoonan välinen hyvyyden suhde.

Perimiseen liittyvä ajatus sisältää myös vallan ylärajaan liittyvän suuren salaisuuden. Koska Jumala on kaikkivaltias eli siis Isä on kaikkivaltias ja koska Poika on vallan saanut Isältä, niin Pojan valta ei ole vähempää kuin Isän vallan suuruinen eli tässä ainutlaatuisessa tapauksessa Pojan valta on Kaikkivaltiaan valtaa.

Edelleen voidaan todeta että kahta kaikkivaltiasta ei voisi mahtua, koska silloin oltaisiin tilanteessa missä koko universumeja suuremman todellisuudenkin täydellinen jakautuminen voisi olla edessä. Koska on aivan selvästi ymmärrettävissä että vain yksi voi olla Kaikkivaltias, niin näistä lähtökohdista käsin Jumala on Yksi. Isä on Jumala ja Poika on Jumala, mutta koska Jumala on Yksi, niin ei ole kahta Jumalaa. Näiden pohdiskelujemme keskellä meidän on myönnettävä, että silloinkin kun puhumme Isästä ja Pojasta kahtena persoonana, meidän on nähtävä Jumaluuden Ykseys.

Ihmisen lähteminen ei ole jokin ylimääräinen lisuke kristillisen uskon toteutuksessa. Se on luonnollinen seuraus Kristuksen perimästä kaikkivaltiudesta. Menkää siis kertoo tästä itsestään selvästä johtopäätöksestä. . Sana ‘oun’ = ‘siis’ ei ole mikä tahansa johtopäätös, siis, vaan Jumalaisen vallan itsestäänselvä seuraus. Niinkuin Jumalan luomistyössä Jumalan sanasta ilman muuta seurasi taivaankappaleitten tulo ja ihmisen esiintyminen maan päällä “wajhij ken”, “ja tapahtui niin”, niin yhtä luonnollisesti lähetystyö seuraa Kristuksen vallan näkemisestä. Jumalan kaikkivaltiudesta seuraa, että ihmiset lähetetään pitämään huolta toinen toisestaan. Ihminen lähetetään ihmisen luo, mukanaan tervehdys taivaan ja maan Herralta, Kaikkivaltiaalta.  

Lähettämisen yhteydessä käytetään sanaa ‘poreuthéntes’. Sanan takana on kahluupaikkaa ilmaiseva sana ‘póros’ = ‘kahlaamo’. Sana on medio-passiivinen sana. Silloinkin kun näyttää siltä että ihminen kulkee, menee, niin sanan muotoon sisältyy ajatus siitä, että ihmistä kannetaan eteenpäin, häntä kannetaan kahluupaikan yli. Jumalan työhön lähteminen ei ole omissa voimin tarpomista vaan Jumalan sylissä matkan tekemistä. Sana poreuthéntes on aoristin partisiippi, partisiippi kertoo, että meneminen on lähetetyn laadun eli ominaisuuden kuvaus. Toisaalta aoristi kertoo että menemisen ajankohtaa ei tarkemmin määritellä, se vain tapahtuu, tai jo on tapahtunut, silloin kun Jumalan valtasuuruuden mittaamattomuus on huomattu. Jumalan työhön meneminen on niin itsestään selvä johtopäätös evankeliumin oivaltamisesta, ettei edes erikseen huomata sitä ajankohtaa, milloin lähtemisen ominaisuus on lähtijän laaduksi tullut.

Kahluupaikka sanan esiintyminen ei myöskään ole sattumaa, kun on kysymys lähetyskäskystä. Punaisen Meren ylistys 2 Moos. 14 luvussa kertoo maailmanhistorian suurimman kahluupaikan valtaisat pelastushistorian näköalat. Vapautuminen orjuudesta, Jumalan valtasuuruuden esiinmurtautuminen ja kansan siirtyminen pelastetun vapauteen johti kiitollisuuteen ja Jumalan suuruuden ylistämiseen 2 Moos 15 luvussa.

Kun Paavali kertoo kansansa vapautumisesta, niin hän puhuu tässä yhteydessä kasteen saamisesta. 1 Kor 10:1-4 “1. Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. 2. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. 3. Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa 4. ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus.”

Kasteen saamisesta seuraa vaellus eteenpäin kohti tavoitetta. Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyssä tavoite on koko maailman tavoittaminen. Evankeliumin lähetyskäskyssäkin kaste saa sijansa. Kahluupaikan yli kannettu eli kastettu on se jota kannetaan eteenpäin tehtävässään, evankeliumin julistamessa. Kaste ei siis esiinny kastekäskyssämme vain käskynä vaan jo tässä lähtemisen yhteydessä kahluupaikan assosiaatiossa.

Vanhalla ajalla pakanoitten kääntyessä heidän kasteensa toisinaan järjestettiin virran äärellä, jos se oli mahdollista. Silloin kastaja ja kastettava astuivat veteen. Kastettava luopui lähtiesssään omista vaatteistaan, jätti ne rannalle. Virrassa hänet kastettiin, sen jälkeen virran toiselle puolelle tullessaan olivat kummit häntä vastassa, pukivat hänen ylleen kastepuvun, valkoisen vaatteen, vanhurskauden vaatteen. Tällaisen kasteen järjestely edellytti kahluupaikan hyväksikäyttöä. Lähetystyön perustavan lähtemisen symboliikkaan sisältyy jo kahluupaikan viesti, olen siirtynyt veden kautta toiselle rannalle, olen siirtynyt juhlapukuisten joukkoon, niiden jotka ovat Kristukseen pukeutuneita, jotka pitävät turvanaan vanhurskauden vaatetta, kasteen suurta lahjaa, Jumalan ylikantavaa armovoimaa.

Se tehtävä johon Jumalan armahtamaa kannetaan on tehdä kansoista Jeesuksen oppilaita, opetuslapsia. Sanalla ‘matheteúsate’ on oppilaaksi tekemisen merkitys. Tässä sillä on transitiivinen merkitys elikkä joku tila, jokin tulos saadaan aikaan, opetuslapseuden tila on tavoitteena. ‘Oppilas’ on kreikaksi ‘mathetés’. ‘Oppia’ on jo homeriselta ajalta ollut ‘mantháno’.

Koska jo lähtökohdissaan lähetyskäsky on peräisin koko maailmankaikkeutta syleilevistä mittasuhteista ei myöskään tavoite ole sen pienempi kuin kaikkien kansojen opetuslapseuttaminen. Kaikki on saatettava Jeesuksen opin yhteyteen. Tätä pienempi tavoite olisi ristiriidassa tehtävänannon perusteiden kanssa.

Kaikki –sana ‘pánta’ on monikon neutrin akkusatiivi. Sana ‘pas’ on –nt-juurinen (viroksi –nt-tüveline) sana. Jo kreikan sanana tämä sisältää sen ajatuksen, että opetuslapseuttaminen koskee joikaista. Jo tähänkin sisältyy kokonaisuuden ajatus. Kaikkeuden käsitettä voi syventää kun ajatellaan taustalle heprean sanaa ‘kol’. Silloin maailmankaikkeuden Herralta tulee terveisiä kansojen kaikkeudelle.

Tässä esiintyvät kansat opetuslapseuttamisen kohteena, ‘tà éthne’. ‘kansat’ on monikon akkusatiivi. Sana ‘tó éthnos’ on neutrinen, koska se on johdettu sana. Taustalla on sana ‘étho’, ‘olla tottunut’, ‘pitää tapaa’. Suomessakin käytetyn eettinen –sanan pohjalla on étho –sanasta johdettu ‘éthos’ joka merkitsee ‘tapa’, ‘tottumus’. Sellaista ryhmää jolla on samat tavat eli jotka ovat tottuneet elämään yhdessä, joilla on tapana elää yhdessä alettiin nimittää tó éhtnos –nimellä. Eläimillä tämä oli lauma, ihmisillä ‘ihmisjoukko’ oli ‘éthnos laôn’. Homeroksen ajoista sana alkoi merkitä ‘kansaa’. Platonilla ja Xenofonilla se ilmaisi myös erityistä ihmisryhmää, kastia tai heimoa, joissakin yhteyksissä myös sukupuolta.

Kun me mietimme lähetyskäskyn kohderyhmää niin tavoitteena on saada kaikki kansat, kaikki sukukunnat, kaikki heimot, kaikki jengit ja porukat, olipa sitten miehiä tai naisia tai siltä väliltä, olipa sitten kulttuuriperinteet ja tavat minkälaisia tahansa, järjestään kaikki on lähetystyön opetuslapseuttamisen tavoitteena.

Suomen kieli herättää kysymyksen jota ei muissa kielissä samalla tavoin esiinny, onko kansat –sana osa vai kokonaisobjekti. Minä syön härkää tai minä syön härän on aika lailla eri asioita. Toisessa tapauksessa annoksen suuruus on esim yhden pihvin suuruinen ja toisessa voi lähennellä tuhatta kiloa. Tähän liittyy myös se että ‘tó éthnos’ tässäkin kohdassa sisältää ajatuksen heprealaisesta gojim –sanasta. Se tarkoittaa kansoja yleensä, mutta silloin kun sen rinnalla pannaan ‘am –sana, ‘Jumalan valittu kansa’, niin silloin ‘gojim’ tarkoittaa muita kansoja, vieraita kansoja, ei-juutalaisia kansoja. Vanhassa vuosien 1933 ja 1938 raamatunkäännöksessä nämä kohdat oli tapana kääntää pakana –sanalla. Näissä käännöksissä pakana ei siis merkinnyt ei-kristillisiä kansoja, vaan aina ei-juutalaisia kansoja. Tuon käännöksen mukaan valtaosa meistä suomalaisistakin on pakanoita, ainoana poikkeuksena muutamat juutalaisen synagogan jäsenet.

Kun ajatellaan logiikkaa merkityksen ‘muut kansat’ valossa, niin nähdään, että lähtökohtana on se että ‘oma kansa’ heprean ‘am on ikäänkuin itsestään selvänä mukana. Se mikä on uutta on että myös muille kansoille annetaan toivo. Se mikä ylittää rajat on, että kaikki kansat, niin juutalaiset kuin ei-juutalaiset yhdistetään yhteen oppilasjoukkoon. Kaikki opetuslapseutetaan ilman erotusta. Kyseessä siis on laajan mittasuhteen työ. Kun sitten tähän sanastolliseen taustaan lisätään lähetyskäskyssä oleva kaikki –sanan kokonaisvaltainen näkökolma, niin merkityksestä ‘kansojen kokonaisuus’ seuraa, että kokonaisobjekti on tässä yhteydessä ainoa ajateltavissa oleva merkitys.

Kun joissakin piireissä on pyrkimys kääntää kohta ikäänkuin siinä puhuttaisiin pienen opetuslapsipiirin hankkimisesta sillä tavalla, että jokaisesta kansasta valitaan joitakin yksilöitä, jotka sitten opetuslapseutetaan, niin kyseessä ei ole tekstimme antama informaatio, vaan sen lähtökohtana on erityislaatuinen uskonnäkemys. Tuon uskonnäkemyksen mukaan vain pieni piiri, erityisellä tavalla rajattu ryhmä, uskovien ydinjoukko, voi olla opetuslapsia. Kun nämä mittarit sitten määrittelevät ketkä joukkoon kuuluvat ja ketkä jäävät sen ulkopuolelle, niin ‘kansojen kokonaisuus’ supistuukin yllättävästi ‘kaikista kansoista noukituiksi’ yksilöiden summaksi.

Näemme että vaikka näennäisesti useinkin on keskusteltu siitä onko opetuslapseksi tekeminen kansoja vaiko yksilöitä koskeva kysymys, eli onko kansa –sana tässä ymmärrettävä osa- vaiko kokonaisobjektiksi, niin taustalla onkin koko uskonnäkemystä koskettava peruskysymys, kuka on uskovainen, kuka pelastuu, kuka on opetuslapsi. Matteuksen evankeliumin ajatus kansojen kokonaisuuden opetuslapseuttamisesta on kutsu avoimuuteen, kutsu universumeja syleilevän opetuslapseuden yhteyteen, kutsu elämään kaikkien ihmisten kanssa ja kohtaamaan kaikki kulttuurit avoimin mielin. Opetuslapseuttaminen koskettaa kaikkia elämänpiirejä.  

Kun tavoite on annettu niin on aika siirtyä menettelytapaan, siihen kuinka se tehdään. Kasteella on Uuden testamentin kreikassa useita vastineita: - Kaste on yleensä báptisma, - Kaksi kertaa kaste on baptismós, - Pesu on loutrón kaksi kertaa, - Uudelleentyntymä on palingenesía kerran, - Pestä verbi loúo esiintyy kolmesti, - Poispestä apoloúo mainitaan kahdesti, - Tulla synnytetyksi gínomai on kahdesti kasteen merkityksessä.

Baptizo sana on kreikkalaisessa ympäristössä merkinnyt peseytymistä, pestyksi tulemista. Tämä on frekventatiivinen muoto sanasta bápto, kastaa, panna veteen. Sanajuuri ‘bath’ esiintyy myös ruotsina sanassa ‘bada’, ‘kylpeä’ tai englannin ’bath’, pesu, kylpy –sanassa. Baptízo –sanaa on myös käytetty rituaalisessa merkityksessä, tehdä itsestään rituaalisesti, uskonnollisesti puhdas.

Kristillisissä teksteissä baptízo esiintyy ainoastaan rituaalisessa merkityksessä, kastaa tai kastetuksi tulemista. Sana baptízontes on tässä yhteydessä käännetty kastakaa (näin 1992 käännös ja Bibel 2000) tai kastamalla (näin 1938 käännös). Nämä ovat tavanomaisen lukemisen mukaan täysin päteviä käännöksiä. Tässä yhteydessä haluan kuitenkin syventää juttua ja nostaa esiin sanan kieliopillisen muodon annin. Baptízontes on aktiivin partisiippi monikon nominatiivi. Muoto on aktiivi. Ilmauksella on subjekti joka toimii. Sanan subjektina on lähetetyt, Jumalan virran yli kantamat, ne jotka on lähetetty kansoja opetuslapsiksi tekemään. Muoto on monikollinen. Jumalan liikkeelle panemat toimivat ryhmänä, kokonaisuutena. Opetuslapseuttaminen ei ole yksityisyritystä, vaan kaikkien yhteisöön kuuluvien yhteinen asia. Partisiippi on laadun ilmaus. Jeesuksen lähettämät ovat laadultaan kastavia. Kastaminen ei siis alkukielisessä muodossaan ole käskymuoto vaan toimivien ihmisten ominaisuus, heidän laatuunsa kuuluva piirre.

Baptízontes –sanan muoto kertoo että Kirkko on yhteisö, jolle kastaminen on perustavaa laatua oleva tunnusmerkki. Kirkko joka ei kastaisi olisi Matteuksen evankeliumin valossa olemuksensa kadottanut, laatunsa menettänyt. Kasteen objektina on maskuliininen monikon akkusatiivi ’autoùs’, joka viittaa ihmisiin. Ruotsin kielessä kaikista ihmisistä yhteisesti puhuttaessa käytetään hon-sanaa, feminiinistä hän-sanaa. Klassillisessa kreikassa taas käytettiin maskuliinia koko ihmisyhteisöä tarkoitettaessa.

Koska edellä on ollut puhetta kansojen kokonaisuuden opetuslapseuttamisesta niin tässä saa autós –sana näihin kansojen kokonaisuuteen kuuluvia ihmisiä, ihmisten kollektiivia. Koska kasteen konkreettisena kohteena ovat kansoissa olevat ihmiset, jotka pestään puhtaaksi Kristuksen kasteella eli Pyhän Hengen kasteella, niin maskuliininen ’autoùs’ on oikea objekti. Suoraan kansa –sanaan viittaava sana ’autá’, joka on neutrin monikon akkusatiivi, merkitsisi, että koko kansa kastettaisiin yhdellä vedenpirskotuksella. Tällainen ei ole kasteeseen liittyvä peseytymisen vertauskuvallisuus. Vaikka yhteissaunassa oltaisiinkin, niin jokainen ihminen pitää erikseen kylpeä.

Edellä annoin sanalle ’autoùs’ vastineen heidät. Halusin tällä korostaa tavoitteen kokonaisvaltaisuutta. Koska tavoitteena on kansojen kokonaisuuden opetuslapseuttaminen, niin myös kasteen tavoitteena on jokaisen ihmisen kastaminen. Kokonaisobjektin käytössäkin on ongelmia. Sitä käytettäessä on vaarana, että kastaminen joissain tapauksissa voidaan irrottaa opetuksesta, joka tekstimme jatkossa oleellisesti liittyy kasteeseen. Jotta ajatus toimisi oikein on teksti luettava kokonaisuutena.  

Vanhassa testamentissa Jumalan nimi oli Jumalan läsnäolon vakuus. Siellä missä nimi esiintyi, siellä oli myös Jumala itse läsnä. Koska Jumala on näkymätön, niin hänen läsnäolonsa ihmisten keskuudessa on nimen läsnäoloa ihmisten keskuudessa. Tämän mukaisesti Jeesus myös sanoo, että kun hänen nimeensä kokoonnutaan, niin silloin hän on tilanteessa läsnä.

Vanhaa testamenttia luettaessa oli tapana lukea Pyhän Nimen kohdalla joko ’Adonai’ eli ’Herra’ tai ’Shema’ eli ’Pyhä Nimi’.

Pyhän Nimen esilläpito on Jumalan itsensä läsnäolo. Niinpä Jumalan nimeen kastaminen merkitsee Jumalan yhteyteen kastamista. Näemme että ’tó ónoma’ eli tekstimme ’Nimi’ tässä kertoo koko Jumaluuden läsnäolosta. Propositio ’eis’ tarkoittaa johonkin tilaan sisälle tuloa, silloin kun se liittyy akkusatiiviin niin kuin tekstissämme on asia. Kun siis kaste siirtää meidät Jumalan nimen sisään, niin tulemme Jumalan ympäröimäksi. Meidät siirretään Jumaluuteen. Tässä yhteydessä me elämme, olemme ja liikumme Jumalassa.

Voimme verrata ilmausta kahteen raamatunkohtaan. 1 Kor 12:13 puhutaan Kirkosta Kristuksen ruumiina. Niinpä kaste on kirkon yhteyteen eli Kristuksen ruumiiseen liittämistä. Tekstissä sanotaan “eis èn sôma” eli tässä kastetaan sisälle “yhteen ruumiiseen”.

1 Kor 12:12-13 vuoden 1992 käännös: “12. Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. 13. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.”

Toista prepositiota käytetään Pietarin helluntaisaarnassa. Apt 2:38 on teksti “epì tô onómati”. Tässä nimi –sana “onómati” on datiivissa joten epi –sanalla on useita vaihtoehtoisia merkityksiä. Sanan yleisistä vastineista -lla,-llä, -lle, - ssa, -ssä, päällä, kanssa, kohti, jkn tähden, jtkn varten, soveltuu monikin tähän yhteyteen. Kun ajatellaan että näitä vastineita on myös heprean Be –prepositiolla niin asia tulee ymmärretyksi. Edellä esitettyjen lisäksi tulevat sellaiset vastineet kuin –h-n, -iin, -sta, -stä, jne. Sanatarkan käännöksen mukaan kaste tehdään tässä Herran Jeesuksen nimessä, mutta sanonta tarkoittaa kastetta Herran Jeesuksen nimeen.

Apt 2:38-39 vuoden 1992 käännös: 38. Pietari vastasi: “Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. 39. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

Jumala on yksi ja niin ollen myös sana Nimi on Matteuksen mukaisessa tekstissämme yksikössä. Tämä yksi nimi on Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimi.

Kolmiyhteisen Jumalan nimi esiintyy myös suunnilleen Matteuksen evankeliumin aikalaisessa, Didakhessa, joka on maailman vanhin säilynyt kirkkokäsikirja. Siinä ovat sanat

baptísate eis tò ónoma kastakaa sisään nimeen

toû patròs kaì toû hyioû kaì toû hagíou pneúmatos, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Tässä kastaa verbi on selvästi imperatiivissa eli käskymuodossa, kastakaa. Ensimmäisen aoristin imperatiivi antaa merkityksen, pitäkää huoli siitä, että tulee kastetuksi. Tässä siis annetaan velvoite, että saatetaan kastettuna olemisen tilaan.

Tuo kastettuna olemisen tila ei puolestaan ole mitään sellaista jonka piirteet johdettaisiin kastetun ominaisuuksista, vaan sen tuntomerkkinä on itse Jumalan todellinen läsnäolo ihmisten keskellä, Jumalan nimi. Myös tässä Nimi on yksikössä ja myös tässä on Pyhän Kolmiyhteisen olemus selkeästi ilmaistu. Nimi on yksi, Jumala on yksi, hän on Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

Kastettuna olemisen tuntomerkkinä on se, että kastettu on otettu Jumalan nimen yhteyteen, Jumalan yhteyteen.  

Alkukielessä kastetta seuraa välittömästi opetusta ilmaiseva ‘didáskontes’ eli ‘opettavina’. Muodoltaan tämä verbi on sama kuin edellä kastamisesta puhuva sana, kyseessä siis on maskuliininen monikon nominatiivissa oleva partisiippi eli laatua tai ominaisuutta ilmoittava verbimuoto sanasta ’didásko’ = ’opettaa’. Sanan takana on ajatus oppimaan saattamisesta.

Yksinkertaisempi sana ‘dao’ merkitseekin ‘oppia’. Sukulaissanoja ovat esim latinan ’doceo, docuî, doctum’, ’opettaa’, ’ohjata’, ’neuvoa’, ’selittää’, ’näyttää’, ’osoittaa’, ’ilmoittaa’, ’antaa tieto’, ’kertoa’, mistä tulee esim ’doktriini’ eli ’oppi’; sellainen joka opettaa on “tohtori”, latinan ’doctor’, jne. Jälleen näemme että Jumalan lähetykseen vievät ovat niitä joiden olemukseen kuuluu opettaminen, opin esillä pitäminen. Jumalan sanan esillä pito on oleellinen osa lähetystä, sen erottamaton luonteenpiirre. Kirkko ilman opetusta ei ole uskollinen kutsumukselleen.

Mielenkiintoista on että niin molemmat suomalaiset käännökset kuin ruotsinkielinen Bibel 2000 lisäävät ja -sanan siirtyessään kastamisesta opettamiseen. Alkukielessä tällaista sanaa ei esiinny.

Alkutekstin apposition omainen rakenne itse asiassa liittää seuraavan ajatuksen syvällisemmin edelliseen kuin ja –sana tekisi. Kastamiseen liittyvä opetus on niin läheisesti kytköksissä kasteeseen, että itse asiassa kun kastetaan, niin siinä siis pidetään esillä opetusta. Apposition takia tähän voisi myös eli –sanaa. Siis kastamalla eli opettamalla. Tämä looginen kytkös, tämä sanomaton konjunktio voidaan myös ilmaista sellaisilla ajatuksilla, missä ensin puhutaan kasteesta ja sitten opetuksesta kytköksellä “kastamalla, mihin siis opetus liittyy” tai “kastamalla, mitä luonnostaan seuraa opetus” tai “kastamalla, joka on ilmaus opetuksen alkamisesta”. Koska tällaisia tai muita vastaavan luokan ajatuksia ei voi antaa käännöksessä, vaan niiden paikka on opetuksessa on tavanomainen käännös “kastamalla ja opettamalla” tai “kastakaa ja opettakaa” aivan käyvä ratkaisu, hyvä käännös.  

Lähetyskäskyn jatkosta ei ole samalla tavoin keskusteltu suuren yleisön keskuudessa. Niinpä sivuutan sen varsin lyhyesti, vaikkakin oppineitten keskuudessa tästä löytyisi valtavastikin pohdiskelun aihetta. Otan esille vain pari pientä juttua ikäänkuin näytepalaksi.

Kun jakeessa 20 opetuksen tavoitteena on että opetettavat opetetaan pitämään ’tereîn’ kaikki minkä Jeesus on opettanut, niin alkukielen ’pánta’ eli opetuksen kokonaismäärä eli kaiken opettaminen on selvää, koko opetus on siinä kyseessä, mutta jo sana ’hósa’ voi antaa aihetta moneen tulkintaan. Onko kyseessä kaiken sen opettaminen, mitä Jeesus on ylipäätänsä opettanut vai onko tässä viittaus juutalaisten keskuudessa käytyihin keskusteluihin erilaisten suurten ja pienten käskyjen keskinäisestä suhteestä. ’Hósa’ on akkusatiivi sanasta ’hósos’, jonka vastineitten joukosta löytyy sellaisiakin merkityksiä kuin ’niin suuri kuin’, ’niin paljon kuin’, ’niin moni kuin’ eli tradition tutkija voi ruveta miettimään, mitkä pienet käskyt kuuluivat Jeesuksen opettamaan käskyjen luetteloon. Tällainen käskyjen antamisen ilmaus ’eneteilámen’, ’olen käskyn antanut’, on aoristi sanasta ’entéllomai’ = ’käskeä’. Tässä on silloin ajatuksena se että nämä käskyt on annettu, mutta milloin, se ei ole oleellista.

Tämäntyyppiset pohdiskelut ovat luonteeltaa sellaisia, että niiden antamat tulokset ovat yksistään juutalaisen aatehistorian kannalta oleellisia. Syntyperäiselle juutalaiselle nämä kysymykset voivat olla merkittäviä myös nykyaikana, koska ne ovat osa kansallista ja kulttuurista perintöä. Tuon perinteen sisällä meidän Herramme eli lihassa olonsa aikana. Siksipä hänen sanansakin puhuivat tuon perinteen mukaista kieltä ja niihin sisältyvät loogiset mallit seurasivat tuon perinteen mukaisia ajattelun ratoja.

Meille jotka emme ole kulttuurisesti juutalaisia vaan muiden kansojen ihmisiä, muista kansoista Kristuksen yhteyteen ja opetuslapseuteen kastettuja, näillä juutalaiseen tapakulttuuriin liittyvillä seikoilla ei ole uskon kannalta ohjeellista arvoa.

Siispä muun kuin juutalaisen nykykristityn kannalta näillä tapakulttuurin näkökohdilla ei ole muuta relevanssia, kuin että Jeesuksen liittyminen oman aikansa mieltä liikuttaneisiin pohdiskeluihin, vieläpä oman aikansa kysymyksenasettelujen valossa, sitoo Jeesuksen sillä tavoin historiamme kulkuun, että kaikenlaiset doketistiset opetukset, jotka pyrkivät kieltämään Jeesuksen inhimillisyyden, joutuvat ongelmiin. Aikansa päivänpolttaviin kysymyksiin paneutunutta ja siihen saumattomasti liittyvää henkilöä on erittäin vaikeaa erottaa historian konkreettisesta tapahtumasta. Jeesuksen historiallisuus paljastuu jopa yllättävissä yhteyksissä, yksittäisten lauseitten sanavalintojen aitoa, autenttista tilannetta myöden. Tekstin rosoihin on jäänyt muistomerkki tekoaikansa elämänsykkeestä ja traditiosta.

Tuosta historiallisen taustan vilauksesta voidaan filosofoida, että historian opiskelu on aina paikallaan. Muistakaamme, että kansa joka ei muista menneisyyttään, on tuomittu toistamaan kaikki aikaisemmin tehdyt virheet. Silti on aiheellista muistaa, että uskomme ei perustu historian tuntemukseen, vaan Kristuksen läsnäoloon elämässämme tässä ja nyt. Niinpä kun mietimme, mitä “kaiken pitäminen” on meidän aikanamme, niin meille riittää kohdan yleistulkintana, se että koko ajan olemme valmiita oppimaan kasteestamme, oppimaan elämästä, oppimaan Jumalan sanasta, oppimaan Jeesuksesta, oppimaan Elämän Antajasta.

Toinen kysymys on maailmankausien päätökseen asti mukana oleminen. Heprean ’olam –sanalla on monia merkityksiä: ikuisuus, epämääräinen pitkä aika, ajaton aika ennen tunnettua historiaa, vanhastaan, ikimuistoisista ajoista, ikiajoista, keskeytymätön tulevaisuus, koko elämän, aikakauden tai maailmankauden kestävä, ainaisuus, absoluuttinen ikuisuus; maailmankausi, maailma.

On helppoa huomata että Matteuksen evankeliumin lähetyskäsky on tämän sanan merkityksistä riippuvainen. Tieteellisessä keskustelussa on mahdollista pohdiskella, mitkä eskatologiset näköalat tämän sanan eri merkityksistä aukeavat ja minkälaiset ovat ne tulevaisuuden näköalat, mitkä Matteuksen seurakunta on näihin liittänyt sekä miten nämä värittävät lähetyskäskyn muotoilua.

Nykyajan kristityn kannalta oleellisempi kysymys on se mitä tämä lupaus merkitsee. Voi huomata että ainakin seuraavat näköalat ovat merkittäviä.

a) Lähetystyö ennakoi Jumalan valtakunna esiintuloa. Evankeliumi voittaa kaikki Jumalaa vastustavat voimat. Evankeliumin esillä pito on tulevaisuuden rakentamista. Tulevaisuus on mielessämme siksi, että tulevaisuus on Jumalan.

b) Jeesus on omiensa kanssa joka tilanteessa. Tämä mukanaolo on jokapäiväinen. Alkukirkon käytäntöä ajatellen jokapäiväinen Herran Pyhän Ehtoollisen vietto kertoi Jeesuksen jokapäiväisestä läsnäolosta seurakuntansa keskellä. Meidänkin kanssamme hän on aina kun hänen nimeensä kokoonnumme. Mutta hän mukana myös muutoin jatkuvasti koko ajan, joka päivä. Hän on turvana iloissa ja suruissa, niin vastoinkäymisissä ja vainoissa kuin voiton ja riemun hetkinäkin.

Hänen läsnäolonsa ei lopu tämän maailmankauden päätyttyä, vaan jatkuu uudistettuna ja täydellisessä muodossaan Kristuksen palatessa hahmoltaan kirkastuneena, silloin kun hänen kunniansa ylenpalttisuus nähdään ja kaikki kansat kunnioittavat hänen maailmankaikkeuksien yli ulottuvaa valtasuuruuttaan. 1 Tess 3:17-18 Paavali rohkaisee mieltämme sanoin: “ Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.” c) Kristuksen tulemuksen valtaisat näköalat ovat meille lohdutukseksi ja rohkaisuksi.

Luukas 21:28 sanoo: “Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”  

Seuraaviin kotonani käytössä oleviin apuneuvoihin olen kurkkinut tätä kirjoittaessani:

* BittiPiplia 2000

* Die Apostolischen Väter. Griechisch-deutsche Parallelausgave, neu übersetzt und herausgegen von Andreas Lindemann und Henning Paulsen.

* Bauer, Walter. Wörterbuch zum Neuen Testament. Hyvä kirja, jos haluaa isoa. On myös englanniksi. Erittäin perusteellinen heprean sanakirja, jossa vertailukohtia kaikkiin tärkeimpiin seemiläisiin kieliin.

* Gesenius, Wilhelm. Hebreisches und Aramäischen Handwörterbuch. In verbindung mit H.Zimmerman, W.Max Müller und O.Weber. Bearbeitet von Frants Buhl.

* Hedberg, Juuso. Kreikkalais-suomalainen sanakirja.

* Kaegi, Adolf. Kurzgefasste Griechische Schulgrammatik.

* Liddel and Scott’s Greek-English Lexicon. Intermediate Greek-English Lexicon. Pätevä yleissanakirja klassilliseen kreikan kieleen.

* Millén. J.A.. Grekiskt och svenskt Hand-lexicon öfver Nya testamentets skrifter.

* Richter, Georg, Deutsches Wörterbuch zum Neuen Testament. Tässä pätevässä teoksessa on esim kaste -sanaa selitetty yli viisi sivua.

* Rienecker, Fritz. Sprachliche Schlüssel zum Griechischen Neuen Testament nach der Ausgabe von D. Eberhard Nestle.

* Unt, Jaan. Uue testamendi kreeka keel algajaile.

Toivotan lukijalle runsasta Jumalan siunausta.

Matias Roto

Takaisin Matiaksen sivuille